sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Jiesjärvi, Norja 30.4-4.5.2008

Jiesjärvi 30.4-4.5.2008

Kevääseen kuuluu perinteinen Jiesjärven pilkkireissu, johon lähdettiin velipojan ja muutaman muun kalakaverin kanssa raudun ja taimenen syöntiä kokeilemaan. matkanjärjestäjänä toimi Arvi Pieski. Lähdimme aamulla Helsingistä lentokoneella Osloon, josta jatkoimme vielä jatkolennolla Altaan. Puolenpäivän jälkeen olimme jo kelkan kyydissä ajamassa kohti ”salaisia” huippurautujärviä.


Tapasimme järvellä myös mukavan pariskunnan, joka oli muutamassa päivässä saanut kymmenkunta kiloista rautua. Terveisiä vaan mukavalle pariskunnalle!

Rautu ei kovasta yrityksestä huolimatta ollut kovalla syönnillä. Lohdutukseksi raudun huonosta syönnistä, järvessä oli suuri madekanta, joten tapahtumia riitti koko ajan.

Kävimme myös aikaisemmin hyväksi koetuilla harjusapajilla, mutta Harritkin pitivät suunsa supussa, eikä ennätyksiä päästy paukuttelemaan.


Tässä velipoika hymyilee noin kilonen rautu sylissä!
Loppureissusta majoituimme porukalla Mollesjohkan mökkeihin ja Norjalainen sauna teki parin laavuyön jälkeen yllättävän hyvää. Kävimme testaamassa myös lähialueen paikkoja, josta saimme muutamia hyvänkokoisia rautuja sekä yhden Mikko sai komean taimenen.
Kalantulon suhteen Jiesjärven reissu ei ollut paras mahdollinen, mutta todella lämmin ja aurinkoinen keli korvasi tämän pienen puutteen. Jälleen kerran mahtava reissu!

Ei kommentteja: